Tänään oli tokokoe Vantaan Ojangossa tuomarina oli Marita Packalen. Rasmus vaikutti mukavalta kun koitin tokoa ja meni hyvin, ei haahuillut. Liikkeet oli 2kpl jaksoissa ja kehässä sai käydä monta kertaa. Rasmus opetteli samalla namirasia palkkaan.

Saimme 2 nollaa. Toinen tuli istumisesta jossa meni maahan puolivälissä! Eikä ole mennyt kuin vuosi sitten kerran kuin aloitteli. Ja toinen oli tunnari! joka on melkein joka kisassa meillä ollut 10. Nyt ei yhtään tunnistanut oikeaa kapulaa vaikka meni monta kertaa edes takaisin kapula rivin ja eilen teki kotona sen oikein. Mutta ei haittaa kun nämä oli juuri tosi oudot nollat Rasmukselta.

Paikalla makuu 10: makasi hienosti, ei ottanut häiriötä liikkeenohjaajasta

Seuraus 9: meinasi jäädä seisomaan hitaan käynnin pysähdyksessä, muuten oli hyvää.

Idari 10: hieno kerrankin onnistui. Olisi voinut olla toisellakin tuomarilla.

Ruutu 10: meinasi lähteä väärään suuntaan viistosti josta korjasi ja löysi ruudun nurkkaukseen ja oli juuri ja juuri ruudussa. Seuraamaan juoksi hyvin. Toisella tuomarilla ehkä 9.

luoksetulo 10: tämä oli hieno Rasmukselta, nopea ja hyvät jäämiset

Ohjattu 10: tämä oli hieno, sain vasemman, meni merkille hyvin, ja katsoi kun liikkeenohjaaja vei. Kääntyi hyvin ja juoksi suoraa kapulalle. Taisi jossain kohtaa mennä ravia. Toisella tuomarilla ehkä 9,5. hyvä luovutus

metallinouto 10: meni laukalla, ei viipynyt hirveän kauan, hyvät luovutukset

tunnari 0: väärä kapula. Meni rivin noin 3 kertaa edestakas ja toi reunimmaisen. Ei ilme värähtänyt missään. Sitten otti vain jonkun. Ja kun olin eka en tiennyt oikeaa.

kaukkari 10: nämä hienot, meni teknisesti oikein, ehkä 9,5 tai 10 toisella tuomarilla.

Yhteensä 257p ja ykkös tulos 2:lla 0:lla! Nollat tuli varmista 10 liikkeistä ilman noita olisi ollut 317p. Eli oltaisiin se 300p raja saatu. Sitä vielä yritetään. ;)

Tosi tyytyväinen olen Rasmuksen työskentelyyn se teki taas normaalisti työtä. On niin kiva olla kisoissa kun koira toimii.

___
TOTTIS

Harjoiteltiin sivussa aina pk- estettä sillä noutoa mun 800g kapulalla. Meni hienosti ei kieltäytynyt kertaakaan ja sujui kisanomaiset noudot. Hyvä että päästiin tätä treenamaan kun ke jälki koe. (päästiin siihen epk:n kokeeseen)

Sitten treenattiin estehyppyä kahdella metrin esteellä. Ekalla kerralla sellaisella kapealla. Alussa ponnisti aina mutta sitten sain noudot ponnistamatta.(aluksi otettiin ilman kapulaa)

Kun meidän koe oli alta otettiin uudestaan. Eri esteellä meni taas hienot noudot, vähällä vauhdillakin kipusi ulos. Näissä matto pehmuste.  Ja metrin hyppä joka noin 10cm leveä. ei ponnistanut mistään! tosi hienoa!

__

Ruuti mellesti Stepin kanssa painia ja lopussa väijyi Stepiä ja oli hippaa. Ruuti leikki myös kaukaasianpaimenkoiran pennun 4kk kanssa. Sitten tokoili myös. Sivulle tuloja ja seurausta. Sivulle tulot välillä vähän eteen ja käsiavulla. Paikalla istuminen häiriössä sujui askeleen päähään.

Ruuti otti myös loivaa mutkaputkea lelun kanssa (jätettiin päähän) meni täysiä, putkessa oli vähän vettä. Hienosti muisti, tämä putki punainen(ast:n kentällä musta).

Kuvia Ruutista ja Stepistä latailen huomenna. Ja Rasmuksesta pk hyppy ja este kuvia.