Ensimmäinen yö sujui hienosti. Ruuti oli hiljaa ja nukkui aamu klo 5 asti silloin heräsi ja se istui valveilla aitauksen nurkassa lähellä minua. Nousin ylös ja vedin läpökkäät jalkaan ja kannoin sen ulos nurtsille pissille. Teki ne melkein heti kun tajusi että oltiin ulkona ja mentiin sisälle. Laitoin sen tarhaan ja se olisi halunnut riehua eikä nukkua. Rupesi leikkimään hieman leluilla ja kävi paristi vinkumassa mun kohdalla aitauksessa. (Ruuti oli siis yön huoneeni keskellä olevassa pentuaitauksessa) Asettui noin 5minuutin päästä ja nukahdin.

 6 heräsin uudestaan ja vein ulos teki pissit taas heti hienosti. Leikitin sitä, laitoin päälle,söin itse ja laitoin papanat turpoamaan. sen jälkeen kun Ruutia väsytti menin kolmeksi vartiksi nukkumaan ja laitoin ruutin aitaukseen. Ainakin vähän aikaa sain nukuttua.

Kun lähdin klo 9 jäi nätisti aitaukseen eikä huutanut. Ja annoin kaikille luut.

Eka tunnin jälkeen oli mulla hypäri, joilloin tulin kotiin. kaverini Danielakin tuli myös Ruutia katsomaan. Oltiin se n. puol tuntia ulkona Ruuti riehui siellä kaikenlaista. Laitoin aitaa hieman paremmin kun meillä on puuaita joka on hieman ylhäällä niin alla täytyy olla metallinen verkkoaita.  Mumminikin tuli ja Ruuti jäi sen kanssa.  ruuti ei ollut tehnyt aitaukseen yhtään kakkaa tai pissiä 3 tunnissa!

Oli myös koulusta päästyä hammaslääkäri tapiolassa. Ruuti söi kun tulin n. 5 ja sitten tuli leikkimään. Oltiin pihalla ja sitten se riehui sisällä. Rasmus hakee ulkona aina frisbeetä ja välillä Ruuti haukkuu sille ja jahtaa sitä. Yrittää myös tarttua kaulasta sitä hampaillaan.

Sisällä juoksenteli ja tykkää mennä olkkarin pöytämme siinä on pääli taso ja yksi hylly mihin saa lehtiä ja avoin. Ruuti juoksentelee aina pöydän ali kyyryssä tai hyppää "2 kerrokseen" ja juoksee sen poikki ja hyppää alas. Eka koira joka on sellaista siinä keksinyt. :D Peili on myös aika ihmeteltävä matkii ja tekee liikkeitä sen edessä voin laittaa videon jossain vaiheessa näytille.  Ulkona Ruuti on nätisti vapaana. Nyppii välillä heinää jota saa sen suusta kerätä jos ei Rasmus juokse frisbeetä tai se leiki solmu köysi pallolla. Tosi energinen on ja nopea saa aina varoa kävellessä kun se pyyhältää niin nopeasti takaa jalkoihin.

Äsken kävin Rasmuksen kanssa lenkillä ja nyt on pikkuriiviö nukkumassa aitauksessaan. Kohta lähden kouluttamaan Anna-Leenan kanssa AST:n ulkopuolisten kurssia jatko1:stä.