Nyt alkoi sitten agility harkat jotka aina keskiviikkoisin. Tehtiin kiva haasteellinen rata, jossa oli monta vaikeaa kohtaa. Meidän ryhmässä on nyt ainakin Mari&Rimma bc, Ansu&Ken kelpi, Sanna Lehtiaron aussi tosi siro ja nopea redmerle(nimi erikoinen ei jäänyt ihan mieleen Z taisi siinä olla..), ja Heidi&Sava belgilaek.

Oltiin kolmantena ja odoteltiin. Otin pari kuvaa ja myös sitä ennen kun käytettiin lammella lenkillä. (Nyt se siis tuli)
Rasmus meni innoissaan ja ihan kovaa. Teki puhtaasti vaikeitakin kohtia. Puomin kontakti oli aika huono, helposti olisi voinut hypätä yli. Tein sen kahdesti että sain menemään hyvin. Yhdessä kohtaa ennen tuota tuli pakkovalssi putkella, tässä sai muistaa että liike jatkuu koko ajan. Puomin jälkeen rengas ja kahdella hypyllä välistä vedot. Sitten hyppy eteenpäin ja putkeen johon oli vähän pimeä kulma. Irtosi sinn hyvin. Välistä vedoissa saatiin ottaa toistot kun kahdesti meni väärin. Sitten otettiin namilla ja palkkasin. Sitten otettiin vauhdikkaammin ja Rasmus meni oikein.
Loppu pätkässä ei ollut ongelmia. Puomi tuli toiseen kertaan ja kontakti siinä hyvä.
Piirrän radan ylös se tosi hyvä joskus ottaa uudestaan tai ainakin Ruutin kanssa sitten joskus.


Anteeksi hienot numerot. Väsyneenä unohdin ne ja lisäsin ne paintilla kun poistin jo radan sen tekoohjelmalta. 17-18 vienti puomille ei ollut ihan noin jyrkkä, mutta sai kyllä vekkiä siinä käyttää.

Sitten hain Ruutin ja otettiin kalenteriin kuvia. Ensin narulelulla takaakiertoa. Eka kerta katsoi hieman kameraan eli ei niin tiukka kaarros. Pari kertaa ehkä 2 ei kiertänyt kun näytin liian vähän. Ja muut sitten hienoja ja taisteli hyvin. Sitä ennen katseli Rimman menoa radalla niin kiinnostuneena että luulin että lähtisi sinne mielummin mutta kun tehtiin ei edes yrittänyt. Sitten otettiin hyppy-hyppy jotka pienellä kaarella. Täytyi ohjata kauempaa niin jätin istumaan ja siitä meni hyvin. Meni ehkä 2 kertaa ohi toisesta siivekkeestä ei niin hyvin vielä hae jos ohjaa metrin päästä tai yli hypystä. Hyviä tuli kuitenkin enemmän ja jokaisesta sai leikkiä narulelulla.

Rasmus tuli sitten äitin kanssa kävelemästä ja sai juosta myös kuvattavana a:ta, keinua ja 2 hyppyä.
Ruuti oli ollut niin rasittava ja äiti yritti sitä leikittää niin otin mukaan katsomaan. Nameja oli vielä vähän taskussa niin otettiin kahdesti keinu hidastaen ja sai samalla palkkaa. Hyvin siirti taakse painon eikä säikkynyt.

Kuvia laitan myöhemmin. Latautuu nyt. Kuvia R:stä ja agility kuvia Sava belgistä ja Sannan aussista.

Muutama kuvaa jotka kerkesi jo latautua:




Turhauduin Ruutin korviin kun ei muuttanut yhtään kun oli keskeltä kiinni ja leikkasin pois sivusta olevat purkat.  On nyt aika elävät. Välillä toinen pystymmässä välillä toinen luppana..

Hienostunut Rasmus


Apua mitä tuolla on!? -sorsia oli jotka oli aika pelottavia Ruutista. Tässä yrittää kurkkia puskan suojassa niitä.