Tänään oli klo 12 bc-tokotreenit Kartanonhaa'n nurtseilla eli Malminkartanossa. Ruuti oli vain mukana. Pääsin Emmin kyydillä paikalle ja Ruuti oli innoissaan menossa.

Kun kaikki oli kasassa aloitettiin luoksepäästävyydellä. Ruuti meinasi nousta mutta taisin käskeä sen pysymään niin oli sitten tosi hyvin paikallaan.

Paikallamakuu: mentiin Bobin ja Wimman väliin. Ruuti pysyi alkuajan tosi hyvin, sitten jossain vaiheessa kävin palkkaamassa ja taisin korjata asentoa niin että käskin ylös ja uudestaan maahan. Ekalla käskyllä maahan ei mennyt vaan katseli muita ja toisella meni. Sitten liikkeen välissä kyllä meni tosi nopeasti ja tasajalkaa kun kävin korjaamassa. Yhdestä korjauksesta oli sitten epävarma ja nousi istumaan. Muuten makasi rauhassa ja tarjosi myös päänmaahan laittoa. Lopussa opitin  myös että takaakiertämisessä ei saa mennä lonkka-asentoon. Ihan hyvin siis, mahdollista että se pysyy kokeessa. :D

Emmi otti Saran kanssa ja kuvailin niitä sekä käskytin idarin, sitten tuli Ruuti vuoroon.

seurausta aluksi: alussa Ruuti meinasi lähteä nuuskimaan ja kielsin siitä ja kutsuin luokse. N-Y-T sanomalla sain sitä vähän mukaan ja innostumaan, siitä kuumenee. Seurausi suht nätisti verrattuna viime kertaan täällä ja kerran kai haahuili vähän. Muttei kuitenkaan parasta mitä Ruuti osaa, no ei sekään kovin hyvää ole. Lopussa treenattiin vinkupallolla joka on varmaan Ruutista kivoin lelu. Seurausta sillä, takapalkkana ja sitten että pallo oli mulla. Aluksi oli sen verran kierroksilla että meinasi inistä, välillä komensin siitä tai sitten naksuttelin vain niistä missä oli hiljaa. Teki tos hyvin seurausta myös takapalkalla. Seurauksessa viilattavana on pois vähäinenkin edistys, heti kun se vähänkin edistää mun on vaikea kävellä kun Ruuti menee niin tiiviisti. Vielä enemmän kuumana ollessaan on vielä tiiviimpää, kotona välillä on sellaista aika sopivaa.

seisominen: se oli aika napakka ainakin siltä tuntui eikä yhtään sekottanut. Sanoin virittelysanan, seurauskin oli ihan hyvää. Liikkeen lopussa kävelin sivulle ja käännyin, en muista kaivoinko silloin namia taskusta mutta Ruuti kääntyi. Käskin sen mukaan, pysähtymään ja uudestaan sivulle, nyt nami palkka paikalla pysymistä. Vikassa koitin istumisen, jossa ei mitään ongelmaa ollut.

luoksetulo: tuli ihan nopeasti ja eteen, eteen tuli hieman vinoon ja perutin ja tuli suoraan, siitä sivulle joka samanlainen kuin yleensä hieman hidas, patukka palkaksi. Toinen kerta oli sitten suora eteen ja sivulle myös kai ihan hyvin.

Jätettiin siihen ja leikitin vähän Ruutia matkalla remmille. Stepin kanssa katsottiin vähän pysähdystä ja luoksetulo stoppia, muistelin siihen miten valmennusrenkaan koulutuspäivänä oltiin tehty ja kaivoin nyt muistiin panot esille, kirjoitan ne eri viestiin.

Lopussa sitten vielä seurausta treenailtiin ja keskityin naksuttelemaan kohtia joissa ei edistänyt ja painanut liikaa. Nopeita pysähdyksiä kun meinasi jäädä lelua tuijottamaan tai odotti sen heittoa(lelu taskussa). Sitten testattiin peruuttamista jota teki aika hienosti, Rasmukselle se oli paljon vaikeampaan, Ruun eka kerta.

Lopussa koirat riehui ja furmista testailtiin.

Sen jälkeen käveltiin purinalle vähäksi aikaa kisoja katsomaan. Nähtiin medi ja maxi 2. Ruutin kanssa otettiin aluksi vähän seurausta käytävällä, palkkasin tieheästi. kun maxi rataa tehtiin mentiin sivuun ottamaan agilitya. Keinua ja putkia edes takaisin sille. Keinulle ei osaa oikein itse pysähtyä, mutta hyvin surffailee  sen mukana alas kun kovaa menee, ja yhtään ei pelota. Kun laitoin putkia katsoin missä Ruuti, siellä se meni keinun kaksi kertaa edes takaisin. Kontakti ja putki hullu meillä tai no oikeastaan jokaiselle esteelle hullu. :D Keinu on niistä kyllä jännittävin. Mulla ei ole ainakaan keinukammoista toista koiraa, Rasmus kun oli nuorempana eikä voi mennä sitä nopeasti.

Ulkona käväistiin myös ottamassa pariin kertaa loivaa A:ta vinkupallolla ja sitten kun hiekkakentällä ei ollut esteitä niin pikkusen seurausta narupallolla siellä.

Sisällä sitten kuvailin ekaa kertaa purinalla kisoja kun kamera mahdollisti sen ja objektiivi. Iso arvo korkealla, F-arvo pienimmälle ja suljin nopeus 400-500. Oli pari tulevaisuuden lupausta makseissa: tosi nopea pyreneittenpaimenkoira melkein medikorkuinen ja aussiksi tosi nopea merle koira. Molemmat kyllä mokasivat vaikealla 2 radalla jossa oli ihan teräväkulma kepeille, olisi käynyt yhtä hyvin melkein 3lk radasta.

Illalla sitten kuume nousi, aamulla olikin kipeä olo, muttei treeneistä voi kyllä pois jäädä. Ruutille uni kelpasi kotona.

 

Tokotreenejen kuvat

Agility kisat Purina-Areena 1startti medi&maxi2.

 

Photobucket täyttyi nyt tai oikeastaan taas, kuvia tulee otettua sen verran usein :D. En huomannutkaan että kuvat.fi ilmaisversion sivutila ei ollutkaan yhtäsuuri niin nyt tilasin meille maksulliset tunnukset sinne(2e/kk) tollerwich.pic.fi

Sara

Merri 5kk

Elmo

Step

Kippurahäntäinen ja kiharakarvainen bordercollie. :D