Ihanaa tänään oli vika koe ja pääsin aikaisin heti kokeen jälkeen ja olin kotona jo klo 11. Lähdettiin suoraan lenkille ja viihdyttiinkin siellä melkein klo 2 asti, koirat sai siis parin tunnin lenkkeilyä ja treeniä.

Mentiin metsässä, hiekkatiellä, golf kentällä ja sitten koulun pihaan tokoilemaan. Otin kerrankin mukaan tokokamppeet.

 

Paikalla makuu: käskin molemmat makuulle ja kerittiin vähän aikaa ottaa kunnes tulee pikkuhiljaa lapsia joku luokallinen tai kaksi pulkkineen. Tällöin naksuttelin Ruutin makuuta ja pysyikin tosi hienosti, välillä kävin myös piilossa. Lapset tuli R:ien taakse noin 3-5m päähän ja vetivät pulkkia perässään. Kun käskin makuulle Rasmus meni tapansa mukaan heti, mutta Ruuti ei totellut maahan käskyä, downilla meni heti.. Kaipa sitäkin voi käyttää jos se on Ruutille helpompi.. Vähän ajan päästä kun lapsia oli kerääntynyt paljon sinne ja kaikki tuijotti meitä ja sanoivat toisilleen miten söpöjä koiria niin joku pamautti pulkan maahan. Siitä nousi molemmat istumaan, tva:kin. Onneksi tulin juuri silloin piilosta ja korjasin ne makuulle, muun ajan sitten makasi hyvin. Tai ainiin ei maannutkaan kun ihan alussa Ruuti nousi kerran istumaan kun olin menossa piiloon, sitten naksuttelin taas pari kertaa poispäin menoa.

Laitoin molemmat kiinni tolppiin ja tein ruudun.

Rasmus, seuraus: lapset tuijotti kokoajan, paineita. :D Rasmus meinasi alussa edistää niin otin puolikurkkarin ketjun sormen päähän ja ei päässyt edistämään sitten menikin hyvin ja jos oikea paikka niin perusasennotkin hyviä, edistys pois siis. Otettiin Rasmuksen 2vuorolla myöskin kun oltiin menossa ottamaan ruutua. Vaihdoin naksuttimen oikeaan käteen ja namit vasempaan ja palkkasin aina ihan kyljen vierestä en yhtään eteen, seuraus parani, voi olla että Rasmuksella helposti palkkauskin vaikuttaa.

Ruuti, seuraus: vaihdoin äkkiä vielä Ruutin, että sekin voi käyttää hyväksi tuon lapsi häiriön. Onneksi otin mukaan myös mustan ohuen nahkaisen metrin pituisen tokoremminvaralta ettei tule valittamista kun kerran koulun pihassa oltiin ja Ruuti voi karata hakemaan rapsutuksia. Seuraus olikin aikas hienoa, naksuttelin paljon hyvästä ja ei Ruuti mitään häiriötä ottanut lapsista välillä otin niiden läheltäkin tahalleen. Naksuttelin oikeaa ja keskivälissä koitti vähän painaa ja lopussa harjoiteltiin perusasentoja, oikein ihanaa oli nyt Ruutin seuraus verrattuna Rasmukseen, se on kyllä vielä paremmassa paikkaa, mutta jos painaa niin sekin paikka korostuu ja vaikeuttaa kävelyä. Lapset lähti jossain tässä vaiheessa ja vein Ruutin pois.

Rasmus, ruutu: Rasmus oli tosi innoissaan, ruutuun vein kosketusalustan tosi pitkästä aikaa, koska se oli Ruutin takia mukana. Kaksi naksausta hyvästä merkistä ja palkat. Sitten kaksi kertaa Ruutu ja molemmat hyviä, nopealla laukalla.

Rasmus, luoksetulo: takapalkalla, laitoin pringless purkin kannella namin ja jätettiin taakse. Rasmus lähti kovaa ja käskin heti silloin seisomaan noin 3m lähtökohdasta ja takapalkalle. Seuraava taisi olla vasta puolen välin jälkeen, ennakoi itse seisomisen siihen alkuun, nyt muistan että olisi pitänyt kieltää ja aloittaa alusta. Tehtiin pari ja joka kerralla vaihteli pysähdyskohta ja jäämistapa(seis, maahan). Teki ihan hyvin ja tuli reippaasti. Olin tarkkana että saa pysähtyä vain reippaasta laukasta.

Ruuti, neliö: Ruuti sai seuraavana ottaa eka muutama kosketusta hiirimattoon niin että meni ja tarjosi sitä aina itse. Sitten vein sen Ruutuun ja ihan 3m etäisyydellä tarjoamiskosketuksia alustaan ja tulin palkkaamaan sitten alustalle. Tästä edettiin noin 15m takaperin ketjuttamalla, pikku hiljaa pidempi matka. Yhdessä vaiheessa kun teki että kävi koskemassa ja lähti palattiin kertaamaan lähelle että sinne jäädään seisomaan. Samaa otettiin toisesta suunnasta joka sujui paremmin ja saatiin pitempi matkakin kun ei tullut hanki vastaan. Vikat otettiin lelu palkalla, kosketusalustalla odotti ja tulin neliöön leikkimään narulelulla ja kerran vapautin sen mun luokse sieltä. Voidaan hyödyntää kosketusalustaa myös ruudussa, saadaan myös tarkempi paikka ja onhan Rasmuksellakin ihan hyvä ruutu niin tullut, sovelletaan kahta tapaa ehkä. Kosketusalusta voi olla että sopii paremmin.

Ruuti, ohjattu: olin korjaamassa ruutua pois kun mieleen tuli koittaa ohjattua. Heitin lelun sivuun(vasempaan mitä ollaan aiemminkin vain otettu). Ekat noin kaksi heitin lelun ja sitten ohjasin merkin taakse kädellä ja käskin top sekä kävelin noin 2m kauemmaksi, vasen+käsimerkki ja lelulle. Seuraavat kerrat jätin istumaan ja kävelin kävelyn ja jätin lelun. Hienosti meni ja kerran vain koitti varastaa suoraan lelulle. kolmas kerta oli siis.

Ruuti, kaukkarit(i-m): muistin lelun kanssa kerrata kaukotkin, jätin narulelun takapalkaksi. Sujui hyvin, nyt ei ollut mitään ennakointi ongelmia ja laskin 5s väleihin.

Ruuti, tunnari: muistin tämänkin, sen takia otin yhden kapulan mukaan. Menin vähän sivuun, jätin Ruutin istumaan ja menin piilottamaan ison kiven juurelle missä oli lunta kapulan ja laitoin sen päälle 2-3 pientä lumi palloa tai palaa. Opetin oma-käskyä ja Ruuti epäröi sitä aluksi että saako mennä. Hyvin etsi siellä ja hoksasi aina kapulan, selvästi hajulla löysi. Ekalla kerralla runteli kapulan hienoihin hampaan jälkiin. :0 Ruuti on kotona harrastanut ihmeenlaisesti löytänyt aina jostakin tunnarikapuloita ja silpunnut niitä. Nyt ei ihan vähään aikaan mutta yhdessä vaiheessa en ymmärrä mistä se niitä löyti. Mutta otettiin sitten noutomaisesti kerran ja eteen palautus, silloin ihan nätisti teki. Vielä kaksi piilotusta eri kohtiin ja kapula melkein peitettynä. Ruuti kaivoi tassulla kapulan esiin ja toi, nyt toi vähän nätimmin. Nyt laitoin kapulan takin taskuun jos muistettaisiin piilotella sitä nyt jonkin aikaa.

________

Iltapäivä lenkillä

luoksetulon pysähdystä hiirimatolle: Aluksi otin naksulla pari itsenäistä koskemista, hyvin oli muistissa. Sitten Kira sai narupallon ja pitää Ruutia pannasta. Kävelin alusta taakse ja jos Ruuti ei tajunnut Kiran päästettyä pannasta(kuten alussa) niin kutsuin nimeltä, naksutin kun koski alustaan, aluksi oli vaikea muistaa sanoa top kun koskee ja sanoin vapaa kun sai juosta takaisin kiran luo pallolla leikkimään. Aluksi Ruuti älykkäänä kääntyi alustalla Kiraan päin, takapuoli muhun päin, siellähän se palkka oli. :D Lopussa alkoi sujua: heti kun päästi pannasta irti juoksi alustalle, sanoin silloin top ja vapaa heilauttaen kättä ja Kiran kanssa taistelemaan.

tunnaria: kapulan piilotusta hankeen, tehtiin pari kertaa ja joka kerta käytti hyvin nenää, mutta kapulan käsittely oli aika kauheaa, nyt on hampaan jälkiä täynnä. Sitten otettiin vain noudon tapaista ja kapulan käsittelyä. Täytyy kotona välillä tuota harjoitella, ei niitä saa syödä vaikka kepin tapaisia onkin.

 

KUVAT

Kuvista tuli tällä kertaa paljon tarkempia ja onnistuneita.

Alla pari parasta kuvaa, muut laitan kotisivuille popup-ikkunaan johon linkin tänne myös.

lisää parhaimmistoa, alussa 6kpl vanhempia kuvia (tai kotisivuilta osa3)