Tänään tavattiin Emmi puoli 12maissa Barona-areenan parkkiksilla. Siinä olikin iso parkkis, hiekoitettu ja keskellä oli hiekkaa ja asfalttia.

Aloitettiin paikalla oloilla: Kun Step kerran otti vähän istumista opeteltiin sitä Ruutinkin kanssa olin noin 3m edessä ja kävin välillä palkkaamassa. Istui hyvin, ei mennyt maahan. Tai meni mutta vasta kun Emmi käski Stepin maahan, eli toisen käskystä.

Sitten paikalla makuu. Ensin selkä Ruutiin päin ja olin noin 5-10m päässä. Nousi kerran sivulla ollessa ja myös kun olin piilossa silloin nousi kerran istumaan. Eli ei ole vielä unohtunut, piilosta käskin sieltä takaisin maahan. Ärsyttää niin tuo sen keksimä istuminen. Huuto Kävin välissä pois piilosta ja menin takaisin vikan makasi nätisti.

Ensin aikuiset koirat otti tokoa. Rasmuksen kanssa tehtiin kameran kanssa seurausta, naksuttelin oikeaa paikkaa, taas edisti kuten aina kun aloitetaan seurauksella. Otin siinä samalla kuvia Sarasta myös välillä.

liikkeestä seisomista, joka kerralla oikein. Nyt oli se ongelma ainakin unohtunut.

ruutu: hain merkin noin kisamatkalle, ensin sitä pari kertaa erikseen niin että meni hyvin ja reippaasti. Sitten ruutua myös, eka kerta huono, meni reunaan sisälle ja käskin korjaamaan. Korjasi ruudun ulkopuolelle ja sitten sain sen keskelle. Tulin sinne palkkaamaan, otettiin toisto ja se jo parempi.

kaukkarit: ekalla kerralla kun käskin seisomaan, nousi istumaan. Muuten teki siirrokset oikein.

ihan vikaksi treenejen lopussa Rasmus otti tunnarin: Ekalla kerralla kävi kerran omaa nuuskimassa, teki kierroksen ja toisella kerralla oli varma omasta. Oli niin innoissaan niin meinasi napata ekan tulevan, avasi suun sen päällä muttei ottanutkaan. Sitten jatkoi työtä ja etsi oman. Toisella toistolla oman nappasi heti kun nuuski sitä.

Ruutin treenailut

Emmi käskytti meille kokeenomaisesti.

seuraus: hieman kontakti katosi pätkittäin, välillä painoi ja juoksussa meinasi lähteä yli metrin päähän. Koemaista treeniä siis kun ollaan otettu vain lyhyttä ja paikkaan keskitytty. Selvästi paljon treenattavaa. Loppuun otin vielä uudestaan ekalla Emmi käskytti lopussa narupallo palkka. Sitten tein itse kaksi muuta T kaaviota ja yllätys palkka siellä keskellä milloin ei odottanut yhtään palkkaa. Otti ehkä uudesta paikasta vähän myös häiriötä. Lelusta kuumui niin hieman pientä ininää välillä.

liikkeestä maahanmeno: hieno oli ja painui heti maahan. Seurauksessa kuitenkin vähän oli moittimista, ei keskittynyt täysillä siihen pätkään. Takaakävelyssä ei mitään ongelmaa, käänsi kyllä pään.

luoksetulo: otettiin alusta mukaan, eka kerta oli vähän huonompi kuin yleensä mutta siedettävä. Sitten päätettiin koittaa ilman alustaa ja takapalkkaa. Niitä Ruuti ei tajunnut ja alkoi ennakoimaan pysähdystä. Palattiin takapalkkaan, mutta pysähdykset ei ollut niin hyviä. Otettiin alusta takaisin, aluksi teki huonoja mutta vika oli ihan hyvä, ei sellaisia mitä kotona kuitenkaan. Kun Emmi lähti ja odottelin kyytiä otettiin vielä uudestaan alustan kanssa. Peitin sen Ruutin nähden, itse en myös aluksi löytänyt sitä. Takapalkalla ja Ruuti meni hyvin. Ekan kerran jälkeen kun Ruuti haki palloa otin sen pois salaa sieltä. Eli ilman alustaa loput, Ruuti luuli että alusta on. Takapalkalla ja teki hienot pysähdykset. Häivyttämään siis. Aluksi alusta pois sitten myös ilman takapalkkaa.

Seisomista en halunnut ottaa kun takana kävely ei suju vielä, ehkä voisi tehdä kuuria siinä nami etupalkalla. Otettiin se ennen koeomaisia pariin kertaan. Ekalla kerroilla liikkui, vika hyvä. Paikka käskyllä ainakin pysyy, täytyy katso jos käyttäisi sitä apukäskynä tai miten jäisi sillä seisomaan..

kaukkarit: luoksetulon jälkeen. Otin itsenäisesti. Laskin 5s väleihin. Välillä ennakoi istumaan nousua ja naksuttelin siitäkin että 5s jälkeen pysyy. Myös vaihdoksia jotka oli hyviä, ei haahuilun takia mennyt yksikään välistä vaikka katsoi välillä pois päin. Katsottiin lopuksi myös Ruutin voi/evl kaukoja, tai siitä m-s-m siirrosta. Maasta seisomaan siirroksessa liikkui, pari onnistunutta tuli, näitä täytyy kotona ensin harjoitella.

tunnari: ekalla kerralla taas kasassa ja nameja välissä. Ruuti meni innoissaan kapuloille, söi nameja ja taisi ottaa oman mutta tiputti sen ja jatkoi etsimistä, nappasi oman vierestä 10cm väärän, josta kielsin ja käskin etsimään uudestaan. Alussa siis tunnisti oman mutta halusi vielä jäädä katsomaan onko oikea, en silloin naksauttanut siitä voi olla että oli sen vuoksi epävarma. Olin noin 7m mistä lähetinkin. Toinen ja kolmas toisto ilman nameja ja etsi hyvin, ei ottanut vääriä. Rasmus otti tämän jälkeen vielä.(selostettu aiemmin)

Loppu odottelu ajan heitin palloa pojille.

-----

Iltalenkki käytiin pitkällä äidin kanssa+ R:t. Otin siinä matkan varrella välillä arkiluoksetuloa; Ruutin kanssa liikkeestä seisomisia, pysyi paikallaan!

Yksi paikalla makuu myös, kerran väli palkka ja piilossa ehkä minuutin verran jos ei vähän alle(per kerta). Ruuti pysyi kokoajan maassa! Pitkästä aikaa ei noussut kertaakaan. Kun palasin sivulle kehuin paljon ja annoin kolme namia erikseen niin tuli vahvistettua myös sivulla makaamista.

Rasmus ei totellut niin se sai tehdä maahanmenoja, kun oli lähellä ja kun käskin ei siis käskyn alla lähellä. Meni ihan hyvin. Ruutin kanssa opeteltiin myös maahanmenoa niin että kun oli vapaana ja tuli läheltä noin 3m päässä niin käskin maahan(down), aluksi mietti aina hetken ja sitten vasta meni.

KUVAT päivän tokoiluista

Sara

Step