Agility treeneissä oli tänään aika kiva rata. Siinä sai kyllä juosta ja Rasmus ei meinannut pysyä käsissä. Tai sitten jotenkin niin laiskasti ohjasin.

Radan alku sujui hyvin, hyvin meni putkeen kutsui pakkovalssilla. Ja olin putken suun edessä. Ekalla kertaa varasti kun käännyi, onneksi kun yleensä ei varasta kuin vain kisoissa. Kepit hyvin ja ekalla kertaa muurin jälkeen painui pussiin vaikka sanoin tässä. Toisella kertaa sujui ja kierti ihan hyvin seuraavan hypyn takaa. A:lla hidas kontakti mutta hyvin meni putkeen. Sitten mentiin kai hypyn jälkeen väärään putken päähän. Se uusiksi ja sitten sujui. Keinulla taas aika hitaat kontaktit. Ja sitten hyppy neliössä meni oikein mutta aika hitaasti. Toisella kertaa siinä piti ohjata paljon lähempää ja liikkua itsekin mukana. Paitsi hypyllä 15 piti antaa vähän tilaa kun muuten meni takaa seuraavan hypyn. Sitten en kerennut saada valssia hypyn 18 taakse ja meni vähän suunnitelma sekaisin. Tein takaaleikkauksilla jotka aika huonot. Uudestaan kun koitettiin koitin ajoittaa paremmin valssit ja parjaiten toimi persjätöillä eli edestä leikkauksilla. Okseri ihan hyvin ja puomilla vähän hidas kontakti taas. Pituudelta työnsin sen hypylle, odotin että laskeutui ja siitä.

Otettiin vikana vielä Ruutin kanssa rata, Rasmuksen tilalla kun tehtiin vain sama uusiksi. Shanti katsoi vielä sen. Äiti otti sen mun kameralla videolle, laitan linkin. Eka kerta vähän huono, mutta menoa ainakin näkee. :D

Kävin laittamassa alussa äitille videon nauhoittamaan ja Ruuti vähän varasti, kerkesin kuitenkin siihen ohjaamaan. Hyvin haki pimeän kulman. Luulin ettei osaisi mennä kepeille ainakaan tuossa vahdissa, mutta ei kyllä se kahdesti radoille teki tosi hienosi sisääntulot. Meni myös kovaa keppejä, en uskaltanu vedättää enempää. Takaakierto taisi olla ihan hyvin. A:n kontakti liian ylhäältä, joka otettiin radan jälkeen uusiksi. putkeen painui hienosti, olisi pitänyt jäädä hypyllä odottamaan, eikä noin vain ohjata, oma vika niin jatkoin sitten rataa. Keinu tuntui musta melkein lentokeinulta mutta se olikin ihan oikea oppinen. Sitten oli vaikea keretä näyttämään hyppyjä. Otin vastakkaista kättä haltuun, jota Ruuti ei tajunnut ja tuli välistä. Kun näytin vain koiran puoleisella parempi. Sitten se keräsi kauhean vauhdin ja en ennakoinut yhtään käännöstä. Seuraava hyppy 16 käännös hieno. Sitten takaaleikkaus, jota ei ihan osannut lukea tai sitten näytin sen huolimattomasti kerkesi lukita jo A:n ja säntäsi sinne kauheaa vauhtia. Sitten olisi pitänyt valssata, niin ei Ruuti osannut niin mennä pussiin. Oma vika taaskin. Tulin saattamaan hypylle ja puomi suht hyvin, sekä loppu, hyvä että kerkesin mukaan... Otettiin sitten uudestaan hyppy kuvioon asti ja lelulla vahvistettiin haltuun otto käden tottelemista hypyllä 15. Vikaksi sitten vielä puomi jossa hieno kosketus, oikealla tekniikalla.

Aikaa oli vielä 10min niin otin yksin Rasmuksen kanssa mini/medi rimoilla(Ruutin jälkiltä, mä kuulin että 35cm ja Santi laittoi 45). Rasmus meni suht hyvin, mutta jossain mokasi.

Vikaksi Ruutin kanssa koitettiin lelun kanssa keinu vielä pariin kertaan. Odottelu aikana välissä koitettiin ruutin kanssa myös hypyltä 6kepeille eri kulmissa. Ja myös vähän seurausta, liikkeestä istumisia ja kaukkareita seisomaan nousua ja istumaan.

---

päivällä otin myös kuvia Ruutista kun käytiin lenkki kahdestaan. Latailen ne huomenna nettiin.

--

Ruutin rata