Tänään lähdettiin Emmin kanssa ajamaan Tampereelle vähän ennen klo 7. Urokset alkoi klo 10. Junnu uroksia oli noin 7kpl.

Kävin ennen kehien alkua Ruutin kanssa harjoittelemassa myös kehässä. Kehään menon aikaan mentiin ensin yhteiskehään, siellä Ruuti meni ihan hyvin, muistaakseni häntä ei noussut tai ei ainakaan pahalle kippuralle. Sitten mentiin ulkopuolelle odottelemaan yksilöarvostelua.

Kehässä Ruuti juoksi hyvin, pysyi ravissa ja meni tasaista ravia. Seisoi myös hyvin. Muistissa oli pysynyt kun sen verran vähän harjoiteltiinkin. Saatiin sitten ERI, jota en yhtään odottanut. :0 Oletin sitä H:ta ja ajattelin että jos se tulee niin käydään hakemaan sitten se valionarvo näyttelytulos. Mutta odotetaan taas kehittymistä ja joskus 15kk jälkeen mennään näyttelyihin, jos ei jotain muita houkuttelevia tule. Ainakin syksyllä viimeistään.

Mentiin sitten vielä paras jun uros kehään, mutta Ruuti ja Elmo tiputtiin heti, ei tuomari edes katsonut meihin tai halunnut liikkeitä nähdä.

Arvostelu:

Hyvä yleistyyppi. Valpas ime. Hyvä luusto. Hyvä turkki ja jalat. Hyvä ylälinja, joka säilyy liikkeessä( ei pompi tai väänny, kiinteänä). Runko hieman kehittymätön. Hyvä pituus. Hyvä liikkeide ulottuvuus sivulta katsottuna.

Tulos: Eri

Sitten odoteltiin narttuja ja avo uroksissa oli Ben joka sai Eh:n. Siskot Isla ja Manta sai junnu nartuissa EH:n. Step EH:n myös. Stepin sisko erin ja veljet Eh:n ja erin. Ruutin täti (Elken sisko) oli myös veteraaneja aika vähäisellä turkilla ERI2. Niin ja Emmin Sara käyttöluokan ERI1.

Kuvia  laitoin nimen perään luettelonumeron, luettelo-kuvista voi tarkistaa koiran nimen.

siskojen kanssa, ei kauhean hyvä kuva. Päivittelen sukulaissivulle myös uudet kuvat jossain vaiheessa siskoista.

Hanna Sepän ottamat kuvat: