KUVAT (möllit+ palkintojen jaot)

Tänään olin muun ajan töissä ast:n epävallisessa agility cupissa. Ensin ilmoittautumispisteessä möllit, kuvasin myös radalla kun hiljeni ja sitten kanttiinissa mini&medi kisaavat. Rasmus ja Ruuti oli niin innoissaan kun näki mut kun olin piileksinyt töissä. Rasmus oli tosi innoissaan kun kävin koittamassa lämppäreillä. Rata oli aika yksin kertainen ja helppo, aika juoksemista. Ihanne aika kolmosille oli 40s ja suoritettiin se ajassa 33s joka oli luokan nopein nolla. Tultiin siis 1sijalle, saatiin 4kg roal caninia( tulee tarpeeseen, Ruuti& Vili syö sitä, nirsolle Rasmukselle ei kelpaa muu kuin pedigree) ja itselle karkkipussi.

Ruutin kanssa otin sen jälkeen vanhojen esteiden kentällä hieman hyppyjä. Hirveästi oli intoa ja energiaa alussa ja niin kovalla innolla tulossa niin treenattiin sitä odottamista myös. Medihypyillä, jotka jotkut tippu kun nuoli niin. Ja rengasta paristi, meni hyvin mutta alussa meinasi hypätä liian korkeata että takamus melkein osui. Laitoin tarpeeksi lähelle sitten ilman vauhtia että ponnistaa oikeasta kohtaa. A sujui hyvin ja puomia otettiin ensin lelu maassa ja sitten sen kanssa käännöksiä joita meinasi tehdä yksi askel liian aikaisin. Otettiin paristi myös keppejä. Mölli rata olisi ollut aika helppo ja juuri kiva ilman puomia, vain A joka sujuu. Mutta odotellaan sitä ikää, vikalle kertaa on 3pvä vaille 15kk, mutta jos puomi radalla ei ehkä mennä jos tuo ikä sopisi, täytyy kysellä siitä. Ja toinen mikä niin se rima korkeus, ei ole tottunut menemään makseina ehkä odotellaan kuitenkin sinne kesäkuulle jonka alussa on luustokuvat ja sen lopussa on hau openeita.

Oikea ponnistuksen ajoitus?