Kuvat Emmin kanssa tokon treenailuista täällä. (laitan pari parasta alle)

Tänään kun pääsin yhdeltä niin lähdettiin päivällä käymään kentällä. Otin kotoa itse tehdyn kaaren että voidaan harjoitella käännöksiä ja menee niin myös varmemmin.

Harjoiteltiin Ruutin kanssa käännöksiä puomilla, pelkältä alastulolta ja eri kulmia. Sitten myös että koski niin että sivuetäisyyttä oli aika paljon. Mini rimoilla otettiin hypyillä mitä valmiina oli välistä vetoja ja kierroksia. Koitettiin ekaa kertaa pituutta(puolet maxi pituudesta) joka sujui heti oikein kun oli tarpeeksi vauhtia, ei otettu sitä enempää.

Hypyillä otettiin takaaleikkausta, jota ei aluksi lukenut niin hyvin ja meinasi mennä pituudelle suoraan. Hypyllä otettiin myös käännöstreeniä. Laitoin riman maahan kun ei meinannut mennä niin tiukkoja ja kerrattiin niin käskyä. Putkilla pimeitä kulmia ja sylkkärillä yhdestä kohtaa pimeä kulma putkeen, niin että olin suiden puolella.

keppejä myös ja kun keppejen päädyssä oli kätevästi suoraputki, mitä viime kisoissa Rasmuksen kanssa oli niin että keppejen loputtua heitettiin sinne, harjoiteltiin Ruutin kanssa niin että jätin istumaan keppejen päätyyn tai kädellä ohjasin yhden välin ja siitä heitin. Aluksi meinasi mennä lisää pujottelemaan kääntyi vain mutta kun olin hetken paikallaan niin juoksi putkeen. Poispäin-käännöksellä siis heitto.

Otettiin puomia molemmilla kentillä ja useimmiten vain pelkkää alastuloa ja ilman kaarta myös käännöksiä alkoi hyvin oppia että ei voi oikoa alastullessa. Vanhojen esteiden kentällä myös A:ta muutamaan kertaan. Vauhdilla se sujui hyvin ja koski ihan kunnolla.

Ruuti näki myös vanhan tutun pentu kaverin münsteri Estherin pitkästä aikaa. Viimeksi ehkä syksyllä kenttä harkoissa nähtiin. Molemmat juoksi rallia kentällä ja Ruuti oli jahdattavana. Välillä piti huilailla kun tuli niin kuuma. Aurinko lämmitti huimasti, siksi agilityakin treenailtiin pikku osia kun koirilla oli kuuma.

Rasmuksen kanssa en jaksanut paljon ottaa, kerrattiin kontaktit ja kepit.

Vikana harjoiteltiin Ruutin kanssa kyytiä odotellessa kosketusalustalla puomin kontakteja. Maassa koskee niin varmasti alustaan ja hieman epäröi taas puomilla koskemista ja sen paikkaa. Otettiin ensin että nostin alustaa ja kun koski vapautin sitten hyppy kontaktin yläreunassa kiersi sen takaa kontaktille ja koski + palkka. Treeniä, ei vieläkään koske yhtään selvästi tai tasatassuin.

Se oli kiva huomata että nyt meni jo varmemmin kontakteja ja käännökset sujui myös ilman kaarta. Ei kovalla vauhdilla mutta rauhallisesti ainakin. Ens viikolla taisi alkaa ohjatut harkat jotka aina keskiviikkoisin.

Rasmus löysi damin kentältä

Step hyppää tokoesteen, Ruuti kiskoo taustalla