Lenkillä otettiin seurausta. Harjoiteltiin liikkeelle lähtöjä kontaktin kanssa. Piti muistaa aina sanoa käsky ja sitten vasta lähteä liikkeelle. Sitten käännöksiä ja normaalia seurausta, naksuttelin oikeaa kohtaa. Tiivistä teki ja käännökset hyviä. Välillä meinasi jopa painaa vähän liikaa että oli vaikea kävellä. pari naksausta seurauksesta juoksusta

jäämisiä: maahanmenoja, eka huomasin että mulla apu vartalosta nytkähdän vähän alaspäin. Kun en tehnyt siitä tarjosi istumista mutta sitten oikein. Menee tosi äkkiä maahan ja meni hienoja ilman apuja. Istumisia: ensin käsiavulla pieni liike ja sitten sujui ilman. Kävelen melkein normaali tahtia enkä hidasta sivulla. Seisomisia, ne vähän hitaita. Pari askelta käveli eikä niin napakoita. Täytyy ottaa taas takapalkan kanssa. tehtiin myös niin että heitin palkan kauksi, käveli seurauksen suuntaisesti kun yritti ottaa kiinni huusin pysähdys käskyn ja heitin pois. Kun peruuttaessa voi olla helpompi.

yksi kaukkari istumasta seisomaan nousu, heti oikein.

AGI

pihassa meidän pikku agi kentällä ensin a:ta kosketusalustan kanssa eri variaatioita kosketusalustan koskemisesta. Koitettiin myös kokonaisella A:lla ja suht hyvin kosketti. ruuti ei vain millään tarjoa tasatassu kosketusta. Ehkä pitäisi enemmän yksin treenata, se että kiertää hypyn siivekkeen kontaktin yläreunaan tulee ihan hyvä kosketus. Täytyy kerrata taas mitäs vaiheita tuossa opetuksessa olikaan.

Sitten otettiin A:n juoksukontakteja. A:n jälkeen on rengas ja ennen hyppy. Juostiin niitä edes takaisin hyvästä kosketuksesta Yes ja palkka. Huonosta ups tai ei mitään. Lopussa pari hyvää kosketusta.