Tänään oltiin tokon valmennusrenkaan koulutuspäivässä, tällä kertaa Ruutin kanssa. Ja tultiin taas paljon viisaampana kotiin päin.

Kirjoittelen tähän ylös tärkeimpiä muistiinpanoja. Niitä kirjoitin vihkoon 4 aukeamaa...

Christan teoriasta yleisasioita mitä meidänkin pitää nyt alkaa kotona noudottamaan, liian lepsu kuri meillä kotona.
YLEISTÄ
- lupa autosta, ovesta yms. ulostuloon ja ruokailuun koirat käsketään ikä järjestyksessä syömään, sama ovesta vili eka jne.
- selvät säännöt mustaa valkoisella, koskaan ei harmaalla alueella liikuta, jompi kumpi
- pennun kanssa on aluksi tosi jämptisti, eka opettaa käskyt tule ja ei
- ei lahjo, eikä lelli koiraan vaikka rakastaakin niitä suunnattomasti. Koira saa työskennellessä tehdä sitä kivaa ohjaajan kanssa
- kieltämistä ei tarvitse koskaan pyytää anteeksi!
- normaalista asioista arkielämässä ei palkkaa, pennun kanssa voi vahvistaa muttei aikuisen kanssa, se on oletus kuten ihmislapsillakin, ei nuoria palkata siitä ettei ne varasta kioskista kuten koirilla oletus että ne tulee luvalla autosta.

TOKOSSA
- suhde on A&O ja koirakon välinen luottamus
- nuorelle koiralle opetetaan ensin asenne työntekoon: se on hauskaa, tehdystä saa palkkaa ja leikkiminen tärkeää
- tärkeä käsky on lepokäsky esim. "käy siihen", voi käyttää liikkeiden välillä odotteluun, kehässä
- toistoja tekee 5-6kertaa viikossa ja lyhyitä suunniteltuja treenejä
- opetetaan uutta helpoissa, tutuissa paikoissa eli vaikeata tehdään niissä. Uusissa paikoissa helppoja juttuja jotta koiran itsetunto kasvaa ja koira onnistuu ja on tosi hyvä aina uusissa paikoissa
- tekniikka on nykyään tosi tärkeää: vauhdilla ei tee mitään jos matkan varrella tulee paljon virheitä
- ongelmien kanssa mieti: * osaako koira varmasti? * tarpeeksi toistoja? * onko palkattu oikein? * vahinko?
- koiralta ei saa ikinä vaatia mitä se ei osaa -> luo vain epävarmuutta
- ongelma itse poimitaan pois (esim. luoksetulon stoppia yksistään takapalkalla helpottaen)
- helpota heti jos koira ei osaa (esim. koira hakee ohjatun keskimmäistä), älä jankkaa vaikka tiedät että koira osaisi, anna toinen mahdollisuus ja jos ei onnistu helpota niin että se onnistuu
- ensi varmuus ja tekniikka sitten vasta vauhti ja se tulee myös varmuuden mukana
- ensin aina oma ääni+tyytyväisyys(kehut&ele) ja vasta sen jälkeen tulee palkka, koska kisoissa ei ole muuta kuin omat kehut (mutta esim. Shira bortsu tekee vain niillä kehuilla aina, koska namit tai lelu ei sopinut)
- koiralle tulee vahvaksi että tästä liikkeestä saan nameja ja tästä lelun
- älä petä koiraa toisella palkalla (esim. jos itse odotat että kaveri tuo suklaata kaupasta ja odotat sitä niin ja tiedä saavasi, mutta se tuokin salmiakki pussin, mutta vaikka pidät siitäkin petyt) älä siis petä koiraasi jos se odottaa nameja tyrkyttämällä lelua. Tai jos unohdat esim. ruutua tehdessä oman lelun kotiin ja lainaat kaverilta, koira juoksee innoissaan ruutuun mutta se huomaa pettymykseen jonkun vieraan lelun siellä.
- älä palkkaa korjauksista, vain heti oikeasta (sivulletulot, eteentulo) -> sama sääntö pennuilla
- ole rehellinen koiralle: älä esitä iloista vaikka kiehutkin raivosta, kyllä koira sen aistii
- aina tulee virheitä, siihen ei maailma kaadu

LIIKKEET & työskentely
- sivulletulo treeni: Vaikka ottaa puun eteen tai kassin ja käskee koira kiertämään sitä ja siitä sivulle tuloa. Koira kiertää kovaa vauhtia ja palkka nopeasta oikeanlaisesta sivulle tulosta.
- ruudussa harjoitellessa koira voi olla välillä vaikka vähän yli takana, koska se alkaa kuitenkin ennakoimaan ja kisoissa se itse pysäytetään. Ruutin kanssa häivyttää nyt jo alustaa ja ottaa heti jo pitkällä matkalla
- tärkeää ettei koiralle jää luppoaikaa liikkeiden välissä, käsketään se sivulle tai maahan (evl:ssä sivulla odottaminen on vain sallittua kehujen jälkeen, mutta voi maata tai olla missä tahansa sivulla, koiraa ei saa jättää minnekään makuulle yksin)
- haahuilusta kielto työskentelyssä ja nuuskiminen ei sallittua
- seuraus: saatiin tässä hyviä vinkkejä tuohon työskentelyyn. Oma asenne on oltava eri, jos koira haahuilee niin ei itse hidasta ja helpota, vaan itse on oltava reippain mielin ja asenteella kivaa on. Jämäkät käskyt ja itse mennä ryhdikkäästi. Haahuilua ei sallita, siitä huomautus. Ruuti ei ole tottunut pakotteisiin eli se ei tajua jos hihnasta vetäisee. Sen pitäisi siitä aktivointua ja yrittää paremmin kun huomautan. Opetettiin sitä niin että käskin sivulle ja kouluttaja kävi edessä koskemassa maahan eri kohdissa ja häiritsi Ruutia. Jos katsoi muualle niin näppäsäsin kouluksen karvasta ja kun kesti katsomatta kehut ja palkka. Tai sitten voisin sanoa äp ja naksutella kun katsoo. (aina ensin kehut ja ele! mulle on niin luontaista kaivaa ensin se palkka) Tehtiin näitä ja sujui jos teki hieman viistosti takana. Oppii siis että huomautan ja kun seuraavan kerran onnistuu niin saa palkan. Eli yrittää uudestaan aina epäonnistumisen jälkeen. Seurauksessa ja muussa sopivia huomautuksia äp, ohhoh yms. mutta ei-käsky on vain arkena ehdoton lopeta heti mitä olet tekemässä. Otin sivussa seurausta ja hihnalla nykäsin haahuilusta, panta ei ollut mikään paras(sen takia sivulla olessa näppästiinkin karvoista). Pitää ottaa puolikiristävä tai kurkkari josta tuntee huomautuksen. Se selvästi vedättää mua heti tuollaisissa kisatilanteissa,(tehtiin eka siis käskytyksellä). Tekee silloin kun itseä huvittaa, enään se ei kyllä jatku! :D
Juuri tässä iässä on tärkeä tehdä asia selväksi.
- sivulle tuloissa sain vinkkiä tehdä niistä leikkiä mitä tehtiinkin ja vahvistaa niitä. Ja ottaa harvoin liikettä niiden kautta, jättää vain johonkin asentoon tai suoraan liikkeestä. Ja väliajoilla maahan, mutta sitäkään ei aina niin tottele kun haahuilee.
- luoksetulossa: enemmän läpijuoksuja, nyt ennakoi; sitten Christan näyttämä juttu Kaaoksen kanssa kokeiltiin sitä eli juoksen karkuun ja kutsun luokse, palkkaan liikkeestä sivulletulo puolelta. Sitten sama juoksen ja kutsun, mutta ennen kuin saavuttaa käännyn ja pysähdyn äkkipysähdyksen ja vaikka vartalo avun myös, käsky heti myös ja palkka lentää taakse. Täytyy enemmän harjoitella vielä ei ihan tajunnut, hieman hidas stoppi.
- katse suoraan eteen seurauksessa ja noudossa yms myös. Yhdellä koiralla katse alas vaikutti niin että teki helposti perusasentoja hitaassa kävelyssä

MUUT LIIKE VINKIT
Palkattomuus harjoituksia:
* normaalisti treenatessa aina ne kehut ja ele, sitten vasta palkka
* kehässä tiheässä temmossa liikket, joka välissä kehut ja heti koira maahan tai käskeä sivulle ja mennä seuraavaan paikkaan
* otetaan liike ja mennään seuraavaan lähtöpaikkaan odottamaan koira sivulle, josta tuleekin palkka -> vahvistaa myös väliaikoja

- seurauksen sivu askeleissa sääntö vain että rintamasuunta eteen, sivu askeleet voi kuitenkin tehdä ristiin ja vasemmalle mennessä saa ottaa askeleen koiran eteen, ei tarvitse jyrätä koiraa. Sama peruutuksessa, se ei tarkoita että on pakko peruttaa suoraan vaan jos rintama suunta säilyy saa peruttaa hieman oikealle askelia tehden eli antaa koiralle enemmän tilaa.
- koiran paikka käännösten aikana: tehdä pysähdys heti käännyttyä, eli ihan kulmaan. Esim. kaksi askelta käännös vasempaan ja seis, kaksi askelta käännös oikeaan ja seis
- vasemmalle käännöstä myös opettamalla koiralle imutuksella takapään käyttöä kierähtämällä vasempaan ja sitten vain laittamalla koira kaarelle vasempaan päätä imuttamalla niin takapää tekee töitä. Ja ympyrää paikallaan(vasempaan) melkein peruuttaen -> koira joutuu käyttämään takapäätä. Myös phjaajan paikalla seisoessa että jätää koiran viistosti taakse pikku kulmaa vasempaan, ensin opettaa kuten sivulle tulon eli ohjaa ensin koiran kääntymään ja sivulle, sitten vaikeutetaan kulmaa ja myöhemmin ilman sivulle tulo apua.

Kivasti siis kaikkea tuli, kyselkää jos ette tajunnut. Nyt ihan eri motivaatiolla ryhdytään taas tuon murrosikäisen "angsti" Ruutin kimppuun. Rasmuksellekin voi monea noista käyttää ja alkaa senkin kanssa tekemään palkattomuustreenejä, sille voi aika hyvin kehutkin riittää.

Kuvia kuvasin myös enimmäkseen meidän ryhmäläisistä, myös jostain muista.
 

______________

Ja pentuihin ja Rasmukseen liittyen niin Babylla alkoikin jo nyt juoksut. Rasmukselle yritetään saada silmäpeilaus aika(pitää olla 12kk sisään) jo ensi viikolle kun Baby perheineen saapuu ensi viikonloppuna(30-31.5) tänne. Jos tuo meidän poikamies osaa hommat hoitaa.

Babyn kotisivut ja yhdistelmästä tietoa