Päivällä mentiin Ruutin kanssa tokoilemaan Tapiolaan nurtsille Emmin(Sara&Step) ja Jannin (bobi) kanssa. Bortsu treenit siis. Ruutille paikka oli uusi ja hyväkin sekä hajut nurmessa kiinnosti jonkin verran. Täytyy treenata enemmän vierailla nurtseilla.

paikalla makuu: oli ensin vaikea saada sivulle kun kaikki muu kiinnosti. Piti ottaa kontaktia ja kun sen sain tuli sivulle ja sain maahan. Rauhassa makasi, harjoiteltiin vähän takaakävelyä mutta meni siinä aina lonkalle, toisaalta se onkin lonkalla jo siinä vaiheessa.

sivulle tuloja: aloitettiin näiden hinkkauksella. Käskin sivulle, odottamaan menin vähän kauemmaksi ja uudestaan sivulle. Aina ei totellut ekaa kun piti katsella kun Step suoritti.

ruutu: ekalla kertaa pysähtyi puolessa välissä hajuun. Ryntäsin toruen hakemaan kiinni. Toistolla lähti ruudulle ajautui sivuun ja tuli sivusta sisälle ja huomasi alustan. Toistolla teki myös samalla tapaa. Siirryin itse vähän sivullepäin, sitten meni oikein sisään. Otettiin sitten niin että siirsin alustaa kauemmaksi. Stoppasi ihan hyvin käskyllä mutten itse aina osannut käskeä ruudun sisään. En viitsinyt alkaa hinkkaamaan kun oli niin kuuma.

maahanmenot: juoksutin mun ympärillä ja käskin maahan. Nopeasti meni ja ei jäänyt himmaamaan.

metsku: ei meinannut löytää nurtsista ja toiseksi aina kun heitin katseli jotain muita kuten Steppiä. Mentiin ottamaan lyhemmälle nurtsille. Ekalla kertaa meni nuuskimaan yhtä kohtaa, ryntäsin taas kieltämään. Enään ei koittanut lähteä nuuskimaan. Koitettiin Emmin metallia isoa kapulaa (oma pieni) se oli kanssa vähän ällöttävä mutta lopulta toi.

tunnari: Emmi vei kapulat ja mä vein ekalla kertaa oman. Löysi oman etsinnän jälkeen. Sitten pari toistoa että Emmi vei oman. Eka nousi mun käännöksestä, piti muistaa sanoa odota. Ei tehnyt ihan yhtä hyvin kuin kotona, meinasi napsasta jotain muttei ottanut. Kuitenkin oma tuli joka kerta, häiriö paikkakin vaikutti.

Täytyy tulla tuonne uudestaankin treenailemaan. Otti paikasta ja muista koirista aika paljon häiriötä. Kaikki jos Emmi otti ruutua tai mitä vain jossa koira juoksee Ruuti kyttäsi ja oli niin lähtö valmiina. Ei kuitenkaan karannut sinne.

____

Hau openissa tänään aloitti kisaavat. Radassa oli pari vähän haastavaa kohtaa ja muutamat takaa kierrot ja pyöritykset. Otin kontaktit varman päälle. Jyräsin Rasmuksen eteen että varmasti jää. Niin jäikin, hyvä niin. Aika oli jou 40s ja ihanne aika noin 45s. Tultiin sillä 3sijalle, hävittiin 2sijalle 4 sadasosaa.(aika mitattiin käsikelloin)

Ilmoitin Ruutin myös medi mölleihin. Ei olla menty ratoja maxeilla kuin vain yksittäisiä hyppyjä. Ja toiseksi pääsee vähän aiemmin kotiin. Paitsi se huono puoli että niillä se pääsee juoksemaan lujempaa. :D Äiti otti radan videolle. Ruutilla oli kauhea vauhti, kontaktit sujui hienosti joka olikin pää asia. Yksi tai kaksi rimaa tuli alas. Itse ohjasin alussa ihan väärin mitä suunnittelin eikä se toiminutkaan ja eka hylky tuli siinä kun jostain syystä ängin liian myöhään valssin sinne väliin. Suunnittelin takaaleikkauksen muurin eteen. Puomin jälkeen toinen hyppy, jyrkkä käännös. Sanoin dididi, mutta olisi pitänyt ottaa paljon tiukemmin haltuun venyi tosi pitkäksi ja rima tuli mukana, taisi olla menossa A:lle. Tein sen uudestaan rima maassa että meni nuollen. Loppu hyvin, yleisössä kohahti kun Ruuti meni A:n lopussa lenti harjan yli ja koski kontaktille hyvin. Kaiken häsellyksen kanssa laskin ajan olleen 30s ja voittajalla oli joku 28s. Alussa missä teki hylyn hypylle, toiselal ohjauksella se suoraan olisi säästynyt 2s ja puomin jälkeisessä hyppy kohdassa aika olis ollut pitkillä kaarroksilla -3s tai tiukkana -6s(korjattuna). Paljon siis kaarroksiin menee 3s helposti jos venyy pitkäksi. Meni vähän lujempaa kuin harkoissa mikä yllätti mut alussa. Kun piti mennä rataantutustumaan tai sitä ennen oli tosi vaikea miettiä mitä Ruutin kanssa. Rasmuksen tuntee niin hyvin ja tietää miten mikäkin kohta pitää ohjata. Annoin myös vahingossa Ruutin vähän varastaa. Se oli liikkunut vähän ryömimässä ja käskin siitä. Olis pitänyt käydä palauttamassa kun ei tule ulkopuolisena tulostakaan. En sitä siinä tajunnut. :/ Seuraavalla kerralla sitten, kisatilanne on niin eri. Kivaa oli molemmilla kuitenkin. :)

Ruutin kanssa käytiin ennen myös hallissa, joka kerta meni hyvin A:n ja vähän otettiin putken ja yhden hypyn kanssa käännöksiä. Maxissa tippui paristi rima ja välillä ei tarpeeksi tiukka käännös.

Lenkkeillessä oli tiukka linja myös ei vetämistä. Harjoiteltiin myös käy siihen-käskyä että piti maata ja odottaa. Aluksi ei malttanut. Lenkillä käskytin maahan jos oli liian kaukana ja kutsuin luokse. Ja jos kiskoi pysähdyin käskin sivulle istumaan ja vapautin. Jos urosta tuli vastaan niin oli niin polleana, ärsyttävää uhoilua uroksille. Bobin kanssa otti parit tappelut treeneissä kun oli riitaa tytöistä. Ruuti pienempänä jäi alle ja sitten katseli enemmän meidän takaa kun muut leikki.

Ruutin agi video hau open