Eilen mentiin aamusta Puolariin tekemään jäljet koirille ja tavattiin Emmi ja Janni. Tokoiltiin siellä myös Rasmuksen kanssa ruutu häiriömerkein ennen, hyvin meni ja sitten jälkien jälkeen kun oli vielä aikaa.

Jäljet

Ruutin jälki: Ruutille tuli 7 keppiä ja kaareva jälki. Yöllä oli satanut niin metsä oli kostea. Jälki kävi vähän sammaleisella kalliolla. Jäljesti tosi kivasti, hieman pikku etsintä aina takaisin jäljelle mutta välit hyvät oli noin 10m väliä kepeillä. Palkkasin narupallolla ja hienosti jäi aina maahan odottomaan. Se jäi huomiomatta suunnitellessa että lelulla palkatessa on paljon raskaampaa niin 7 keppiä on liikaa. vrt namin antoon. max 6 keppiä siis lelulla.

Rasmuksen jälki: janatreeni niin että näki että Emmi meni ja mentiin tuoreena. Lähti ihan hyvin, meni vain kepin ohi. Käskin uudestaan etsimään. Toinen tehtiin sitten oikealle ja siinä oli kolmen kepin jälki perään. Ihan hyvin janalta mutta kepit ei sitten löytyyt mustikkavarvuista. Täytyy Rasmuksenkin kanssa tehdä ihan keppijälkeä, paljon keppejä ja lyhyt.

Tokot puolarmaarin nurtsilla

Tehtiin kaksi "kehää" ohjattu omassaan + kaukot ja ruutu& luoksetulo. Sara meni ensin ja sitten Ras.

luoksetulo: ihan ok. Vähän hitaasti meni maahan sivulla. Näitä voisi erikseen vahvistaa.

ruutu: häiriö merkit oli myös toisella puolella missä luoksetulo, meni merkiltä takana oleville häiriömerkeille. Saatiin tehdä aika monta toistoa kunnes meni oikein.

ohjattu: taisi sujua ihan hyvin, paitsi tuli eteen väljästi. Ja sivulle tulee vähän eteen.

 

Ruutin kanssa

luoksetulo: ekalla kertaa ei stopannut. Siitä torut ja heti toisto. Olin vienyt aiemmin pallon palkaksi taakse muttei tiennyt siitä. Toinen stoppi oli hyvä ja yllätin vapauttamalla takapalkalle. Sitten yksi voi luoksetulo, hieno oli, maahanmenoa ei tarvitse melkein opettaa.

ruutu: juoksi ensin luoksetulo paikkaan missä pallo oli. Tarjosi sitä paristi mutta sitten meni ruutuun. Aluksi vähän sisällä reunaan sitten hyvin.

seuraus: naksuttelin kun seurasi hyvin, käveltiin hitaasti ja halusin että pitää kunnolla kontaktia ja päätä ylhäällä. Meinasi vähän edistää. Käsiapua välillä että sain menemään miten haluan.

Tällä kertaa Ruu työskenteli tosi kivasti. Ei haistellut kertaakaan ja teki kivasti. Ei ota puolarista häiriötä vaikka nurtseja.

Hau open

Kilpailevat aloitti ja vielä maxit. Rata oli tosi vaikea Laamasen tekemä, jos 3lk niin mitä alempi luokkalaisille.. Rata sujui muuten hyvin mutta hylky tuli väärään putken päähän. Mentiin A, pituus ja se vietti sitten väärään päähän. Vähän mietin tutustuessa mutten sitten ohjannut eri tavalla ja mentiin jo kolmantena niin ei nähnyt toisista koirista. Tämä sujui jos pystyi jättämään kontakteille, mutta ei Rasmusta pysty oikein. Paitsi olis 5 parempi ollut. ;) Rasmuksella oli kuitenkin jo sen verran pisteitä että se voitti cupin.

käytiin välissä tokoilemassa nurtseilla (kartanon haka). Rasmuksen kanssa ruutua häiriömerkein. Ekalla kerralla ei mennyt väärin. Sitten vaihdoin ruudun paikkaa. Merkit kauempana ei mennyt väärin. Kun toin molemmin puolin lähemmäksi sitten teki virheen. kaukoja takapalkalla. Tekniikkaa läheltä ja sitten matkaa pidentäen.  Ruutin kanssa ruutua, haki hyvin mutta tarjosi vähän väärää paikkaa. Sain sitten menemään hyvin. Seurausta, naksuttelin hyvää paikkaa ja asentoa. Jos saisin pään pysymään tietyllä asennolla niin varmaan seuraus paranisi..

Möllit alkoi klo 9 jälkeen. maxi möllit aloitti. Rata oli hallissa (kilp ulkona). Rata oli aika helppo yhdellä vähän vaikealla kohdalla ja muuten juoksurataa. Kontakteja 2xA ja puomi. Alussa oli ansana myös puomi, Ruu tuli hyvin. Putkeen hyvin, takaisin A:lle ja kaarros putkeen. Sitten hyppy ja puomille. Eteen hyppy ja putkeen. Irtosi hyvin. Putkesta 2 hyppyä kaarella ja sitten haltuun ja hypyllä oli ansana puomi takana, otin jaakotuksella. Sitten toinen hyppy, putkeen ja eteenmeno. Kiirehdin ja lähdin liian kovaa niin tuli perässä ohi muurin. Korjasin ja sitten hyvin. Olisi pitänyt odottaa, oma vika, täytyy harjoitella noita ettei lähde perässä, ei kestä vielä tuollaista. Tulos 5, aika -17s joka oli myös minien ja medien voittajilla. Paitsi Ruutilla sisältyi kielto lenkki missä meni pari sekunttia. Luulin että helpolla radalla nollia tulisi hyvin, mutta niitä olikin kaksi ja koska meillä oli nopein 5 (nollalla oltaisiin voitettu) niin tultiin 3sijalle! Hienosti Ruuti parantanut mitä alussa meni hau openeissa. Kontaktit koski ihan hyvin ja rimoja ei tippunut, onneksi rimat oli 50cm.

vielä odoteltiin noin puol 11 ja ohjasin vielä Eena tollerin. Eena teki myös nopean nollan jolla se voitti luokan. Aika oli suht sama kuin Ruutilla -17s. Pysäytyskontakteilla. Lisäksi luokkavoiton, se tuli cupissa sijalle 2, vaikka käytiin vain kolmessa osakilpailussa(6:sta).

VIDEOT:

Ruuti ma 6.7.09 medi möllit

Ruuti ke 8.7 maxi möllit, tulos 5 & 3sija

videoista huomasi sen että A:lla menee välillä rajalla, täytyy sitä pihassa ottaa loivalla ja sitten kisa A:ta. Puomin koskee myös molemmilla kerroilla tuossa maanantain radassa vähän rajalle(videolla on vain yksi kerta). Treeniä siis, haluan että koskee ihan selvästi.