Tänään aamupäivällä tein metsään jäljet ja sitten esineruudun. Esineruudun tein Maijan vinkin tapaan eli tein noin 3m suikaleet 3kpl jotka oli noin 30-50m. Ja niiden välillä metsää.

Rasmus otti ensin, olin vienyt sille jo valmiiksi esineet. Ekassa suikaleessa esine oli aika perällä. Rasmus meni ensi hyvin juoksi sen suoraan perälle, etsi muttei heti tajunnut esinettä. Kävi pois aluuelta ja huudin pois ettei mene seuraavalle suikalleelle. Otettiin toisto ja nyt löytyi kankainen lompakko.

Ras, toinen suikale: Oli pesu sieni pieni. Etsi siinä kohtaa aiemmin muttei tainnut tajuta sitä, sai hajua. Esine oli vähän pidempänä kuin edellinen. Lähti taas pois alueelta ja kun uudestaan kutsuin tutki tarkemmin aluetta. Menin lähemmäksi ja kehuin kun oli oikeassa paikkaa.

Ruu, eka suikale: Jätin sen istumaan ja menin kävelemään ja laitoin lompakon. Ruuti meni laukalla suoraan ja etsi perällä, kun löysi nappasi suuhun ja toi. Söi namit ja leikittiin.

Ruu, toinen: Vein sen nähden taas esineen. Lähti hyvin etsimään, Ruuti myös taisi käydä etsimässä siinä missä esine oli. Niin tulin lähelle ja kehuin kun oli sillä ja kehotin tuomaan. Molemmille siis pesusieni uudestaan.

Ras, 3 suikale: Esine oli nyt keskivälissä nahkainen lompakko. Lähti hyvin ja löytyi kai ekalla. Sitten leikittiin.

Ruu, 3 suikale: Taisi löytää myös aika ekalla kertaa, ilmaisi vähän muttei tuonut. Kun kehuin lähti juoksemaan ilman esinettä. Tajusi sitten että pitää esine tuoda. Tehtiin eri kohtaan ja vahvistin että toisi itsenäisesti. Tosi hyvin kuitenkin että Ruuti on tehnyt tätä niin vähän ja sujui noinkin hyvin. Suikaleet on Rasmukselle myös tosi hyvää harjoitusta kun lähtisi mielellään seilaamaan. Seuraavalla kerralla ehkä 2 ja enemmän niiden välissä etäisyyttä.

Ruutin jäljellä oli 6 keppiä ja ajattelin tällä kertaa koittaa pitempiä välejä ja vähän vaikeampaa jälkeä. Lähetin polulta noin 3m janana. Lähti oikein, tarkasti ilmavainulla ja lähti oikein. Ekan kepin ilmaisi hyvin. Suo pätkän jäljesti hyvin, sitten tuli polku ja meni polkua vasemmalle kun jälki meni oikealle viistosti yli. Annoin etsiä ja tuli kun tajusi ettei jatku. Löysi sitten seuraavan kepin. Sitten meni kanervikossa ihan hyvin seuraavalle kepille asti. Oli kallioinen noin 10m sammaleinen suora, tämä oli vaikea lähti sivuun etsimään ja tajusi sitten mistä meni, ei jäljestänyt kovin tarkasti. Pieni keppi löytyi, sitten lähti vasempaan taas pitkälle liinan mitan, annoin mennä ja odottelin, kun tajusi ettei siellä ole mitään kutsuin takaisin. Sitten jatkoi oikein, kulmaa vähän missasi, mutta kääntyi noin 1,5m päästä oikein jäljelle päin. Keppi löytyi ja siitä seuraava myös. Pari kertaa tuli siis pyörimistä mutta hyviä kohtia myös. Parempi tälläisiä kuin että itse ohjaan seuraavan kepin pelossa. Kahdesti toi mulle, muuten ilmaisi oikein.

Rasmukselle oli taas helppo keppijälki kaari 7kepillä. Patee palkalle, kahdesti teki myös lenkkiä. Kaikki kepit löytyi ja toi ne hyvin. Kepit oli aika helpoissa kohdin.