Nyt meillä vaihtui kouluttaja kolmen kerran ajan on Tomi Metsä. Tämän kerran rata oli kiva, haasteelliset kohdat mutta myös 1lk tapaista juoksurataa. Oikea painajainen nopean koiran ohjaajalle. :D Hannan radat oli siitä "helppoja" että pysyy koiran lähellä eikä kilpajuoksuja.

Alussa oli vähän tappalua että lähdössä ei hiippailla tai nousta seisomaan heti kun silmä välttää. Yhdessä vaihessa nousi heti kun katsoin muualle ja kun astuin askeleen päin meni takaisin maahan. Kun tätä teki paristi niin vein niskasta taakse päin ja pysyihän se. Pelleilee ja käyttää niin hyväksi! No pitäisi muistaa vahvistaa välillä myös sitä pysymistä, mutta ainakin että aina tulee käsky kun odottaa nätisti. Välillä kaukaa ei huomaa jos just käden nostosta vähän nousee. Meillä oli noin 20min käytettävissä ja tehtiin kahdessa 10min pätkässä se oli parempi, kun siinäkin tuli tarpeeksi per kerta. Ainakin itselle kun olin niin lämpimästä pukeutunut ja ilma olikin nollassa ja varsinkin juostessa sen perässä ja takki ei hengitä oikein yhtään. :D Ekalla kerralla laitoin keppejen ulkokulman 2-3 väliin verkon. Ja puomin numero 2 kontaktille kaaret.

Menin kutsumaan puomin vasemmalta puolelta jo putken luokse tai sen keskiväliin. Puomilla oli vaikea sen alastulo, ei kestänyt että juoksen edestä viistosti päin niin oikoi kontaktilta. Tätä pitää erikseen opettaa ettei saa oikoa. Paristi vahvistin sitä. Tai sitten mun pitää mennä vasta sitten kun koskee just. Koitin myös pysäytyksellä, sillä ihan hyvin tajusi paikan ja pysyi, kerran kai jätti pysähtymättä, se on tietenkin sitten hitaampi niin ja siinä koitettiin että menin valssaamaan. Mutta jokainen kontakti on vielä kesken niin niissä vielä työtä opettaa eri variaatiot. Siitä juoksin yhtä matkaa että kerkesin edellä hypylle, mistä sylkkärillä toinen hyppy. Aluksi mokasin kun unohdin miten päin pitää mennä, niin hankala rata oppia ulkoa kun mennään samoja kohtia. Ja aluksi en antanut tarpeeksi tilaa ja kahdella kertaa tippui rima 3 ja 6. 6 riman nostin ja otin uusiksi, sitten pysyikin joka kerta. vaikein kohta radalla oli sitten putkeen vienti. Otin hypyn 6 työnsin hypylle, tässä ei kestänyt paljoa sivuetäisyyttä niin tuli helposti ohi. Niitä sivuetäisyys treeniä! Aluksi koitin hypyn 7 eteen persjättöä, mutta tuli välillä mun takaa puomille. Valssi toimi parhaiten, siinä piti olla tosi tarkkana miten vie itse. Pitää näitäkin treenata, tosi pieni todennäköisyys kisoissa onnistua, varsinkin kun puomi hullu koira ja sitten putki oli metrin päässä piilossa. En kerennyt hypylle asti koskaan, mutta hyvin ampui eteenkäskyllä. ja kepit hyvin, pystyin olla jollain 10m etäisyydellä ja vedättää paljon kepeissä. Ja haki sisään kun olin jossain 10m kaukanakin. A:n kontaktit ei sujunut, niitä pitää treenata. Niistä on tullut huonot, ei tee sitä loikkaa ja koskee rajalle. Käännökset ei sujunut sitten varsinkaan. Täytyy kun saa opetettua pysäytyksiä niihin toimivammaksi niin käyttää sitten vaikka niitä. Mutta pihassa madaltaa kohta A ja sitten treenata hyviä kontakteja sillä. siihenkin sen pitää oppia se tietty kosketustapa. Ja kun saan sen madallettua aloitetaan niiden kosketusalusta kontaktejen treenaus myös sille. Varmaan parastapa kun saisin sen loikan pysyväksi, silloin koskee melkein pakosta. Viimeksi kesällä tehty laatikon kanssa. Putki 5 oli monille A:n jälkeen ansa. Kun tein kontakteja että olin lähellä, paristi karkasi sinne muttei alussa. Puomille 13 edestä leikkaus tai takaaleikkaus. Ruuti yllätti mut kun meni niin upeat kontaktit! Irtosi täysiä puomin päätyyn ja kun huusin kääntymään, koski niin selvästi kun voi ja max metrin meni kontaktin jälkeen. Sitten tuli kun olin vähän muurin edessä (eli putken puolivälissä) hypyn ja muurin. Ekalla kertaa siinä oli siis kaari, mutta kuitenkin., lähti niin ampuen sinne. Muurilla joka oli kaikkein ylin mahdollinen (yleensä on sen 5cm matalampi). Tuli palikat kahdesti, videolta varmaankin nään että tuliko mun edestä leikkaus just niin että yrittää kääntyä ilmassa tai muuten vain roiskasee. Loppu oli sitten hyvä ja hienosti koski loppu suoran juoksarit ja irtosi hypyn. Muuten sujui tosi kivasti rata, paitsi putki-puomi ansa ja sitten noi kahden käännöksen kontaktit ja sivuttais etäisyys.

Toinen kerta oli sitten 3 koiran jälkeen eli 40min odottelua. Aika samallalailla meni, jotain selitin tuossa aiemmassa mitä tässä treenattiin. Vahvistettiin sivuttais etäisyyttä. Koutsi palkkasi 6 hypyn jälkeen. Kun lähetin kauempaa. Ruuti meinasi vähän lenkittää myös putkesta tultua, että sekin vaikutti miten helposti se hyppy oli siinä tai meinasko tulla oli. Sitten sen jälkeen laitettiin pallo maahan salaa ja sitten kerran heitin. Nyt sujui hienosti. Testatiin putki-puomi kohtaa poispäin käännöksellä. Eka sain onnistumaan kun pidin tarpeeksi kauan. Sitten yritti monesti puomille ja sit sain putkeen. Vaikeampi tämä, välillä ei kuunnellut yhtään. Mutta näinkin sain ohjattua lopun, kiitos irtoamisen. :D Nyt ei ollut kepeillä tai puomilla kaarta. Kepit sujui joka kerta oikein. Ei kertaakaan koko treeneissä mokannut niissä. Ja puomin kontakti oli tosi makea!

Treenattavaa:

- välistä vedot (tai sylkkärillä), kovaa tulo siihen

- sivuetäisyys esim. putki ja 2 hyppyä serpentiininä

- A:n kontakti ja käännökset

- puomi käännös työnnössä (kontaktin edestä viistosti juokseminen, ei saa oikoa, voisi tehdä ensin kaarilla)

 

Sitten mentiin tokoilemaan lähi kentälle, olin ottanut kamppeet mukaan.

Rasmuksen kanssa:

luoksetulo: yksi läpi juoksu

ruutu: ensin palkka merkistä. Sitten hieno ruutu, mutta nuuskasi maata ei kuunnellut ja liikkui pois oikeasta paikkaa, tarjosi sitten ihan vääriä kohtia(no sisällä aluksi) mutta kutsuin pois. Seuraava oli hieno ja meni kovaa.

ohjattu: sujui hienosti, toi oikeat kapulat. Merkillä vähän vinosti. Ruudun merkki on parempi. Koitin opettaa vauhti noutoa namilla mutta se kapula tippuu vasta kun naminenässä. :D

kaukot: taidot ruosteessa... Helppo juttu eli istumasta seisomaan, liikutti eka takajalkoja. Tästä palkkasin oikeita ja heitin namin taakse. Sitten uudestaan ja taas heitin namin taakse.. Sitten m-i-s-m Seisomasta maahan saattaa myös liikkua eteen. Ei ne onnistu jos ei treenaa.

Tunnari: muistutuksena, mutta oli se hyvin muistissa.

Ruutin kanssa

kisanomainen treeni eli jätin ihanan pateen kassille minkä näytin Ruutille.

tunnari: ihan alkuun kun oli eniten intoakin. :0 ekalla kertaa koski väärää, nappasi suuhun ja sylki ja jatkoi. Sitten kaksi nappi suoritusta, toi heti kun löyti.

seurausta: mitään vinkumista ei sallittu. Puolikurkkari ja lyhyt remmi päällä. Vinkumisesta pannan kiristys ja suhahdus. Kehuin kun oli hiljaa. Mutta nämäkin oli tosi hiljaista mitä se kokeessa oli ihan kamalaa ininää. Tein tahalleen juoksemista palkkaa päin ja siitä huomautus jos edisti. riehutin ihan välillä ja että pyysin hyppimään ja sitten taas pätkä. Ja vaadin sen rauhoittumisen. Nyt on pakko tehdä selväksi ettei vinkumiset sovi. Muuten vire on tosi kiva ja tekee hyvin, ei nuuski tai muuta. Mutta aina pitää kehitellä jokin ongelma!! :D Liikkeestä istuminen hyvin.

ruutu: hienosti, bongasi ennen lähetystä. Jäi selvästi sisään noin puolen metrin päähän etureunasta. Menin ruutuun palkkaamaan ja heitin palkan takareunaan. Nyt meni toiston ihan taakse, ja stoppasi mun käskyllä.

metsku: pientä ällötystä. Eka kerta muuten hieno, mutta tiputti jalkoihin ja kesti ottaa suuhun. Toisella vähän hidastelua kun palautti. Kolmas hyvin. Kuumensin kunnolla ennen noutoa haukuttamalla ja juoksuttamalla ympyrää. Sitten kehut ja vapautus palkalle.

Ruutin mielestä varmaan eläinrääkkäystä vaatia liikkeitä tekemään kun niin ihana palkka odottaa. :D Sen kanssa saa kyllä jankata mitä tahansa kun palkka odottaa.

Huomenna taas tokoilemaan kimppatreeneihin, tässä ollutkin ihan pienimuotoista kontakti treeniä vain Ruutilla.