Ruutin tavoitteet oli tälle vuodelle:

Toko: ALO1, TK2, jos keretään niin myös voittajassa voisi käydä starttaamassa. Täyttyi sekä niitä ylempien luokkien liikkeitä harjoiteltiin.

Agi: saada rata työskentelyä kuntoon ja opetella rimojen hyppimistä. Keppejen varma suoritus ja eri kulmista niille haku. Kontakteissa tulee menemään aikaa ja jos saataisiin ne vuoden loppuun mennessä suht valmiiksi kosketusalustan kanssa normaalille puomille ja kaaren kanssa normaalin A:n kontaktit toimiviksi.

15kk tulee täyteen kesäkuun alussa, eli silloin tulee ainakin hau open epävirallinen cup, johon tähdätään. Niin katsotaan missä mallissa on kontaktit voidaanko mennä möllikisoihin. Jos voin vaatia jompaa kumpaa kontakti tapaa normaali A:lla ja niissä varmasti tehdään este uudestaan jos ei kosketus onnistu oikein tai ei malta. 18kk tulee täyteen elokuussa eli syksyn kisoihin voitaisiin mennä ainakin hyppärille.

Keppejen haut sujui aika hyvin, ja rimat pysyi aika hyvin sekä edettiin maxi korkeuksiin. Kontakteista juoksukontaktit aika sujumaan ilman apuja ja kosketusalustalla saatiin puomi aika hyvin. Hau openissa käytiin juoksemassa koiran perässä ja käytiin vuoden lopusssa hyppäreillä + ne kaksi virallista, 3kpl hylkyjä.

Pk-jälki: tavoitteena olisi saada sitä vähän eteenpäin, häivytettyä vaikka nameja pois ja opetella keppejä. Saatiinkin joku puolet alon jäljestä ja kepit opetettua + vähän janaakin.

pk-tottikseen ja esineruutuun liittyen: voitaisiin molempia harjoitella, eteenmenoa opettaa ja istuminen tulee opeteltua ainakin jossain vaiheessa vuoden loppuun mennessä. Esineruutua molempien kanssa ja Ruutille opetella sen alkeita, myös hyvää aktivointia. Bh-kokeeseen voitaisiin tähdätä loppu vuodelle tai kesälle. Esineruutua harjoiteltiin ehkä pari kertaa, tosi laiskasti. Bh-koe saatiin läpi toisella yrittämällä.

näyttelyt: näyttelyissä käydään muutamissa, mutta ensin odotetaan puolen vuoden ajan kehitystä. Ehkä touko/kesäkuulle ja sitten pari syksylle. Käydään katsomassa parin eri tuomarin mielipide ja sen jälkeen odotetaan kehityksen loppuneen ja sitten vasta. Kahdessa käytiin ERI ja EH.

Rasmuksen

Toko: arvokisat ja muut jäi aika vähiin. Yksi ykköstulos ainakin vuodelta. Tokon pilkun viilailu jäi vähemmälle kuin mitä ajattelin.

Agility: agilityn sm/mm-nollia kerätään. Ainakin mm-karsintoihin tullaan jos oikein muistan niin sm-kisat taisivat olla kaukana niin niihin ei ole varma tullaanko. Sm-nollat saatiin paitsi puuttui se yksi tuomari, joten ei menty SM-kisoihin. MM-kisoista saatiin joka radalta nolla ja 14sija. Sekä se agi SERT ja voittonolla.

PK-jälki: Jäljellä oli se kisaamaan pääsy vähän tavoitteena sekä saada treenattua osa-alueita tai mennä ryhmään. Oikein mikään näistä ei täyttynyt. :D

Tavoitteet vuodelle 2010

Ruutille

toko: VOI1, ehkä evl:n korkkaus. Ennen kaikkea kisatyöskentely ja oikean vireen löytäminen. Käydään huippujen koulutuksissa.

agi: 1-luokkaan kisaamaan, myös agility radoille. Ehkä pari nollaakin tai 2lk nousu. Katsotaan mitä siitä tulee..

pk: jatketaan samalla hiljaisella tahdilla, jälkeä enemmän kisakuntoon ja vähän muita alueita treenattua. Tottista ja esineruutua kuntoon ja jäljen jana. Ehkä koitetaan hakua, jos päästäisiin johonkin porukkaan.

näyttelyt: käydään enemmässä kuin tänä vuonna. Katsomassa eri tuomareiden mielipidettä, ja opetellaan juoksua häntä alhaalla.

muuta: uusintakuvaus ja toivotaan terveenä pysymistä, se on kaikkein tärkeintä.

 

Rasmukselle

toko: pari evl1-tulosta. Vähän perempia tuloksia kuin tänä vuonna, panostaa arvokisoihin.

agi: keräillään karsintanollat ja sm-nollat. Molempiin osallistuminen ja yritetään metsästää toista sertiä.

pk: jos vihdoin päästäisiin niihin jälkikisoihin. Pitää treenata myös esineruutua ja tottista.