Tänään oli aamupäivällä Ruutilla hyppyrata Purinalla. Rata oli aika kiva, juoksurata. Rimat oli 55cm eli alinmahdollinen. Ruuti oli keskivälissä ja vuoro tuli ihan nopeasti. Step teki hienon puhtaan radan ja nopean, varmaankin nollavoiton sillä.

Ruutin rata: alku oli hyppy, rengas, hyppy jolta kaarros putkeen. Vähän pelotti rengas, mutta meni ilman ongelmia. Putkeen hyvin ja koko noin 7 hypyn eteenmeno kaari sujui hyvin. Yksi hyppy oli minkä jotkut, meni muttei Ruuti meinannut edes. Putkeen irtosi hyvin ja putkesta oli heti siitä yksi hyppy viistosti. Siitä tuli rima alas, en tiedä oliko käskytys tai sitten oli vain niin lähellä, putken suun sai valita, olisi kai pitänyt valita toinen mistä olisi ollut hypylle helpompi kulma. Tai en ole ihan varma kumpi niistä kahdesta rimasta tuli alas. Putkeen mentiin sitten 2 päätyyn, varmistelin liikaa ja meinasi tulla 2 päädyn ohi. Sitten putkesta mentiin pituus ja kepeille. Otin haltuun ja tulikin hypyn ohi, kepeille sitten hyvin, mutta koska vedätin vähän niin jätti kesken. Uudestaan ja nyt en vedättänyt yhtään ja sujui. Keppejen jälkeen eteen-käsky tuli Emmin mukaan just hypyn päällä jolloin se rima tuli alas. Mutta irtosi tosi nätisti vikan 3 esteen eteenmenon. Kiva mieli jäi radasta, tuollaisia pikku juttuja, mutta rataa suoritti muuten oikein. Meni taas nätimmin kuin harkoissa ja ei tarvitse paljoa käskyttää. Harmi ettei hyppyratoja ole tänä vuonna tässä lähellä, mutta kun kontaktit saadaan varmemmiksi ja kuntoon sitten mennään kisaamaan. En halua ennemmin mennä kuin tiedän että sen pitäisi osata tehdä ne.

Ruutin videolta katsottuna molemmat kaksi rimaa alussa oleva, ponnistaa liian läheltä ja keppejen jälkeen liian kaukaa ponnistaa.

Rasmuksen rata: Rasmuksen rata oli jonkin verran vauhdikas ja pari vähän vaikeaa kohtaa. Kontaktit sujui ja teki tiukat kaarrokset. Kontaktit jos menisi vähän nopeammin säästyisi aikaa. Muuten meni täysiä miten pääsee. Nollalla rata menikin ja ihan nopealla nollalla aika oli 40,66s. Rasmus sijoittui sillä 4 sijalle, hävisi 3sijalle vain 8 sadasosaa ja se oli Stella bc. Luokan voitti Emmin Sara! Saaden myös sertin. Rasmus on viimeksi ollut noin hyvä tammikuussa 08. :D

 

VIDEOT

Ruutin rata

Stepin rata 0-voitto (älä välitä väärästä tiedosto nimestä, jotain sekoilee toi)

Rasmuksen rata